fbpx

Elokuva, joka palautti uskoni Suomi-leffoihin

Mikä? Juho Kuosmasen elokuva Hymyilevä mies
Miten nopee? 92 minuuttia

Tarina rakastuneesta nyrkkeilijästä pyyhki pois vuosien aikana kertyneet ennakkoluuloni kotimaista elokuvaa kohtaan.

”Kaikki suomalaiset leffat on ihan perseestä.”

Ihan järjetön väite, tiedän. Useamman vuoden ajan kuitenkin ajattelin näin. Vuosia jatkunut altistuminen kehnoimmille kotimaisille valtavirtaelokuville oli tehnyt tehtävänsä. Olin päättänyt, että kaikkea kotimaista elokuvaa vaivaa samat helmasynnit.

Käsikirjoitukset ovat epäuskottavia, kuvaus vaatimattoman näköistä ja teattereiden isoista saleista kameran eteen tuotujen näyttelijöiden ilmaisu yliampuvaa. Niinpä en pitkään yksinkertaisesti katsonut kotimaisia elokuvia. Aikaa on rajallisesti ja elokuvia lähes loputtomasti, joten päätös oli helppo tehdä.

Linja murtui vasta kun Juho Kuosmasen Hymyilevä mies voitti Cannesin elokuvafestivaaleilla Un Certain Regarde -palkinnon vuonna 2016. ”Torille”-huuto kaikui vaimeana takaraivossa ja tunsin harvinaisen nationalistisen läikähdyksen rinnassani. Niinpä ostin elokuvalipun – ja hyvä, että ostin.

Hymyilevä mies on antiteesi sille, mitä odotin suomalaiselta elokuvalta. Ensinnäkin elokuva on kuvattu 16 millimetrin mustavalkoiselle filmille. Jälki näyttää upelta.

Jo elokuvan alkuvaiheilla nähdään pitkä otto, jossa elokuvan päähenkilö Olli Mäki kyydittää tyttöystäväänsä Raija Jänkää polkupyörällä pitkin maantietä. Jo tämän viipyilevän otoksen myötä kävi selväksi, että nyt ei katsota maailmaa Markus Selinin oranssien lasien läpi.

Kuosmasen elokuva kertoo suomalaisnyrkkeilijä Olli Mäen tarinan. Elokuvan asetelma on yksinkertainen. Mäki valmistautuu uransa suurimpaan otteluun amerikkalaista Davey Moorea vastaan. Otteluun valmistautumista mutkistaa kuitenkin yksi pieni häiriötekijä: Mäki huomaa olevansa rakastunut.

Elokuvan keskeinen konflikti onkin rakkauden ja nyrkkeilyn välinen. Olli Mäkeä vetää yhteen suuntaan ura ja menestys. Toiseen suuntaan houkuttelevat lempi ja aloilleen asettuminen.

Iso osa elokuvan viehätyksestä nojaa päänäyttelijöiden mahtavaan yhteispeliin ja luonnolliseen ilmaisuun. Jarkko Lahden ja Oona Airolan herttaista kemiaa ja vaivihkaa vaihdettuja hymyjä on ilo seurata. Eero Milonoffin esittämän rahanahneen managerin turhautuminen nuoren rakkauden edessä taas tuo koomista lisäväriä kokonaisuuteen.

Yksi Hymyilevän miehen ehdottomia vahvuuksia on sen kerronnallinen vaatimattomuus. Elokuvan keskeinen teema on selkeä ja kirkas, eikä Kuosmanen yritä nivoa tarinaan turhaa ekstraa. Tämä on kuvaus miehestä, joka oli liian lempeä maailmanmestariksi. Tämä on tarina elämän prioriteeteista, rakkaudesta ja siinä sivussa myös nyrkkeilystä.

Minulle henkilökohtaisesti tämä oli myös muistutus siitä, että Suomessa tehdään hyviä elokuvia, eikä Hymyilevä mies ole missään nimessä ainut.

PS. Aivan elokuvan loppumetreillä nähdään sydäntälämmittävä cameo-esiintyminen. Kannattaa lukea lopputekstit tarkkaan!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös