fbpx

Nopee analyysi: Ruusut – ’Haamuasema’

Mikä? Ruusut-yhtyeen kappale Haamuasema
Miten nopee? 3min 34s

Pian toisen albuminsa julkaisevan yhtyeen uutuuskappale on haikea kuvaus yksinäisten kohtaamisesta.

Ruusut on yhtye, joka maalaa kuvia musiikillaan. Bändin tuore sinkku Haamuasema on tästä erinomainen esimerkki. Kappale kertoo kahden yksinäisen sielun kohtaamisesta. Päivisin koteloonsa piiloutuneet kertojat laskevat suojamuurinsa yön tullen.

Yöllä perhonen, päivällä kotelo
Lensit vastaan mua suu täynnä valoa
Näytä suunta ja mä seuraan sua haamuasemalle

Haamuasemiksi kutsuttiin alun perin sellaisia kylmän sodan aikaisen Berliinin metroasemia, joille metrot eivät pysähtyneet. Tekstin haamuasemat ovat unohdettuja tiloja, jotka voi tulkita yksinäisen ihmisen elämänpiirin symboleiksi. Oman haamuasemansa laiturilla odottava matkustaja katsoo, kun junat kulkevat ohi. Kukaan ei pysähdy kohdalle.

Kaupunki kiskoilla alapuolella
Liikkuu kovempaa veri suonissa
En tiedä jäädäkö vai jäädä pois haamuasemalla

Sanoitus sisältää useampia tulkinnallisia kerroksia. Ensimmäinen kertosäe sisältää myös viittauksen deittailumaailmasta tuttuun ghostaamiseen, eli yhtäkkiseen tapaan kadota alkavasta suhteesta. Toinen kertoja haihtuu takaisin oman haamuasemansa kätköihin jo suhteen alkumetreillä.

Just ku aloit tuntee mua
Mä aloin vähän feidautua
Muutuin läpikuultavaksi
Askel, askel, askeleelta

Kappaleen tasaisen junnaava rytmi tuo mieleen kiskoilla kulkevan junan tai metron, joka kyydittää yössä kulkevia ensin yhteisiin ja sitten taas eriäviin määränpäihin. Tunnelman haikeutta alleviivaa Miikka Koiviston ja Ringa Mannerin kuiskaava laulutapa. Kappale tavoittaa hienosti juhlahumua seuraavan aamuöisen kaupungin epätodellisen tunnun.

Haamuaseman tapa löytää ohikiitävää kauneutta yksinäisten ihmisten jaetusta hetkestä on sukua Tehosekoittimen klassikkokappaleelle Hetken tie on kevyt. Kuten Tehosekoittimen laulusta, myös Haamuasemasta löytyy lohtua. Vaikka yhteistä aikaa ei ole tehty kestämään, jää siitä muistijälki. Jotain mihin palata ajatuksissa oman haamuasemansa laiturilla.

Sen jälkeen kun oon jäänyt pois haamuasemalla
Ellet löydä mua, nii jatka vaan
Ääriviivatta, en pysy paikallaan
Aion painaa hymys mieleen kuoppineen
Ennen kuin mä meen

Haamuasema on kuultavissa Spotifyssa ja YouTubessa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös